Tervetuloa lukemaan agility kommelluksistani!
Mami on kauheasti kehunut että blogin kirjoittaminen on ihan hauskaa puuhaa, joten päätinpä minäkin sitten aloittaa oman. Tähän alkuun pitää varmaan esittäytyä...
Olen shetlanninlammaskoira Helka, virallisesti Pihlajapirtin Huflepuff Helga. Ikää minulla on kaksi vuotta ja muutama kuukausi päälle. Agilityn harrastamisen aloitin jo vähän alle vuoden ikäisenä, mutta sitten tulivat ensimmäiset juoksut ja agility sai jäädä. Aloitin harrastamisen uudelleen keväällä 2008 Agi-Kotkien alkeiskurssilla. Taukoa ei ole harrastamisesta pidetty sen jälkeen (paitsi silloin kun on juoksut... typerää, pojat voisivat jäädä kotiin silloin että minä pääsen harjoituksiin).
Meillä on harjoitukset kerran viikossa. Samoissa harjoituksissa käy myös kaksi muuta shelttiä, Demo ja Lady. Lady on minun serkkuni. Niin ja on meitä oikeastaan vielä yksi sheltti lisää, nimittäin Vieno (oikeasti hän ei ole sheltti, mutta ei kerrota kenellekään, sanotaan vain että hän on unohtanut turkin kotiin). Meitä koiria on meidän ryhmässä kaiken kaikkiaan suunnilleen kahdeksan per harjoituskerta. Vaihtelua tapahtuu aina sen mukaan että kenellä tytöistä on juoksut ja kenellä pojista on muuta menoa... Tai jotenkin noin se menee, en ole oikein varma... Mutta voin ylpeänä sanoa että minä olen meidän ryhmän kovaäänisin koira! Ja muutenkin olen paras agikentällä, vaikka mami ei taida olla ihan samaa mieltä kanssani.
Tänään se nähdään, kun me mennään möllikisoihin. Mami ilmoitti meidät sinne jo perjantaina. Luuli varmaan että unohtaa asian muuten. Ja pah! Pitää sitten vaan muistaa tulla kirjoittamaan tänne miten kävi. Viime kisoista me saatiin jo tuloskin! Näistäkin kisoista voisi saada tuloksen, niin mami tietää sitten varmasti että olen paras :)
Terveisin,
Helka
tiistai 19. elokuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti