Eilen oli siis ensimmäiset keskiviikkoharjoitukset. Nyt meitä onkin todella paljon koiria kentällä samaan aikaan. Eilen oli noin 12 koiraa ja siinä ei edes ollut koko ryhmä. Meillä olikin sitten kolme kouluttajaa, että varmasti saa kaikki harjoitella tarpeeksi. Meidät jaettiin neljään ryhmään ja jokainen kouluttaja sai yhden ryhmän, ja lisäksi kentällä oli neljännelle ryhmälle omatoimipiste. Ryhmät kiersivät sitten kaikkien kouluttajien pisteissä. Minä pääsin Vienon kanssa samaan ryhmään, niin ei ollut kaikki ihan outoja.
Ensimmäisessä harjoittelupisteessä minulla meni todella hienosti. Kouluttajasetä sanoi mamille ettei hänen tarvitse kuin käskeä minua ja itse seisoa paikallaan. Mutta jos mami niin tekisi, niin minä kyllä laittaisin hänet äkkiä taas juoksemaan. Meillä oli siinä pisteessä myös putki joka oli hämäyksen takia laitettu ihan poikittain, mutta kyllä minä sen pään löysin, ei minua niin helposti hämätä :)
Toisessa pisteessä tehtiin ensin puomia ja sitten keinua. Menin ensimmäistä kertaa keinun ilman hihnaa. Vähän se oli jännää kun keinu kallistui, mutta onneksi keinun päässä oli nakkinami odottamassa. Tein myös pussin erittäin rohkeasti.
Kolmannessa pisteessä treenattiin eteenpäin lähetystä. Minua ensin vähän arastutti kouluttajatäti joka oli hyppyjen takana, mutta sitten kun huomasin että hänellä on minun nakkejani, meistä tuli ihan hyvät kaverit. Loppujen lopuksi hypin hänen luokseen kolmen hypyn takaa. Mutta parasta oli kun ensin hypättiin kolme hyppyä ja sitten tehtiin vielä putki.
Omatoimipisteessä pääsin treenaamaan keppejä ja rengasta. Rengastreeni tuli tarpeeseen, sillä minä yleensä kierrän sen tai hyppään välistä. Nyt meni jo paljon paremmin, ja sitten sain vielä mennä todella lujaa putkeen renkaan hypättyäni.
Minulla oli todella hauskaa harjoituksissa, eikä mamikaan valittanut muusta kuin hyttysistä, jotka olivat taas ilmestyneet kentälle. Ohjaajat antoivat meille paljon kehuja ja yksi heistä sanoi että olen luonteeltani kuin äitini. No äiti on agilityvalio, joten minulla on hyvät geenit!
Maanantaina on meidän seuran agilityn mestaruuskisat. Siitä sitten seuraavalla kerralla!
Helka
torstai 18. syyskuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti