keskiviikko 6. toukokuuta 2009

I'm back! ...ehkä.

Nyt on tapahtunut paljon monena päivänä. Aloitetaan sunnuntaista.

Kävin sunnuntaina match show'ssa. Mami raahasi minut sinne katselemaan muita koiria ja opettelemaan taas käyttäytymistä julkisilla paikoilla. Kehässä olin sitten muuten ihan kiltisti, mutta pöydällä en meinannut tuomarin antaa koskea pyhään pyllyyni. Sain sitten sinisen nauhan enkä sijoittunut, mutta mami voitti paljon arpajaisista, joten ihan tyhjin käsin ei tarvinnut lähteä kotiin.

Maanantaina oli sitten meidän seuran, eli Agi-Kotkien (paras) talvikauden päätöskisat. Eli ensimmäisen kerran taas ulkosalla :) Ja minä olin ensimmäistä kertaa kuuteen viikkoon agilityssä. Tavoitteemme oli: suoritetaan muutama este mallikkaasti, ei voi mennä huonommin kuin ensimmäisissä möllikisoissa.

Ensimmäinen virhe otettiin ensimmäisellä hypyllä, minä kiersin sen ja mami joutui palauttamaan minut. Sitten lähdimmekin yhtäaikaa liikkeelle ja hyppäsin molemmat hypyt. Kepeillä otin sitten virheen kun laitoin nenäni väärälle puolelle keppejä... Sattuuhan sitä.

Radan keskivaiheet menivät todella hyvin. Vaikka rata olikin kiemurainen, kuuntelin mamia, enkä tehnyt liian isoja kaarroksia. Virhe tuli sitten kun pääsimme kohtaan jossa näin putken suun houkuttelevasti. Mami kielsi minua menemästä ja minä pysähdyin. Houkutus oli kuitenkin liian suuri ja menin putkeen. Sitten menin vielä kiertämään hypyn väärältä puolelta... Mutta loppusuora meni vauhdilla!

Kaiken säheltämisen vuoksi yliaikaa tuli 17,47 sekuntia. Virhepisteitä siis 25, mutta tästä huolimatta olimme medien neljänsiä! Jee!

Harjoituksissa sitten seuraavana päivänä ei mennytkään niin hyvin. Minä hyppäsin suunnileen yhden hypyn. Putkea tein mielelläni ja kepitkin oli kivat. Pussi meni kuin mestarilta, mutta hypyt eivät sitten sujuneet ollenkaan.

Ensi viikolla meidän treenivuorolla onkin möllikisat. Mami nyt miettii vielä mennäänkö vai ei. Katsellaan!

T. Helka

Ei kommentteja: