torstai 30. heinäkuuta 2009

Minä osaan mennä lujaa kepeille!

Tiistain treeneissä jälleen :) Viime viikko olikin taukoa. Nyt päästiin sitten harjoittelemaan toden teolla sylikäännöstä. Ja mami joutui juosta todella lujaa.

Rata alkoi hypyllä ja renkaalla, josta puomille. Sitten kepeille. Pujottelin hienosti mamin oikealla puolella ja syöksyin sitten suoraan putkeen. Mami jäi jälkeen, mutta se ei haitannut, koska silloin hän pääsi seuraavan hypyn taakse ottamaan minut vastaan ja heittämään sylikäännöksellä seuraavalle. Sitten kovaa vauhtia A:lle, rauhallinen alastulo, hyppy, taas suoraan putkeen ja kepeille.

Minulla oli oikea turbovauhti kun tulin putkesta ja mami saavutti putken ulostulopään vasta siinä vaiheessa kun menin jo kepeille. Mami käskytti minua pujottelemaan ja teki kepeillä itse pysähdyksen, jolloin minunkin vauhtini hidastui ja pystyin paremmin keskittymään pujottelemaan. Sitten taas puomille ja rengas ja hyppy.

Teimme tuon radan pariin kertaan ja mami oli kerta kerran jälkeen enemmän ja enemmän läkähdyksissä. Niin olin kyllä minäkin, mutta minulle tuli helpotusta kun rimat jätettiin viimeisellä kerralla minikorkeudelle.

Kentän toisella puolella omatoimipisteessä oli hyppyjä ja putki suorassa linjassa, jolloin tuli harjoteltua takaa kierrätystä ja sylikäännöstä. Myös kepit olivat siellä ja kävimme tekemässä ne pari kertaa rauhassa ilman että mami näytti kädellään minulle. Pujottelen itsenäisesti aika hyvin jo, ja kun kepeille sisään menokin sujuu jo hyvin, olen kohta keppimestari.

Ei kommentteja: