Olin esimerkkinä :)

Eilen meillä oli taas treenit. Pitkästä aikaa meillä oli radalla pöytä ja pussi. Olin jo vähän unohtanut miten pieni se pöytä itse asiassa onkaan, joten juoksin ensin sen yli. Pussi ei ollut niin pelottava kuin mitä alkeiskurssilta muistin. Sehän on vähän niin kuin putki, joka on vain mennyt lyttyyn. Mami sanoi että on hassun näköistä kun menen pussissa, mutta voisin kuvitella että on hassumman näköistä jos mami menisi pussiin!

Yksi kohta jota me jouduttiin harjoittelemaan useamman kerran oli hypyltä putkeen, kun en saanut mennä siitä putkenpäästä joka oli suoraan edessä. Olisi pitänyt mennä siitä mutkaputken toisesta päästä. Mutta aina kun mami käänsi selkänsä, niin livahdin juuri siitä väärästä päästä. Sainpahan tehtyä putken monta kertaa.

Sitten tehtiin kepit. Me ollaan harjoiteltu niitä treeneissä aina kun mahdollista ja vähän treenien ulkopuolellakin. Meidän vetäjän mielestä me mentiin kepit niin hienosti että me saatiin tehdä ne uudestaan niin että kaikki varmasti näki miten "nopeasti ja hyvin kepit pystyy tehdä kun vaan harjoittelee". Kerrankin olin esimerkki positiivisella tavalla, enkä vain sähläämisestä...

Harjoittelimme myös A:n ja puomin kontakteja. Minun ei olisi periaatteessa tarvinnut, koska osaan ne kontaktit niin hyvin, mutta tykkään tehdä kontaktiesteitä. Ne ovat minun lemppareitani putken ohella.

Keinu menee minulla jo aika hyvin, kunhan vain tietäisin tarkemmin mihin kohtaan pysähtyä. Sekotan sen puomiin kun ne molemmat alkavat niin samalla tavalla. Mutta keinu on kiva kun sen alastulolla saa namia.

Toinen rata mikä meillä oli, oli todella hauska. Siinä sai juosta kovaa ja mennä kontaktiesteitä, ja putken kahteen kertaan! Mami ei taaskaan meinannut pysyä perässä, joten hän vaan käski minun mennä ja hyppiä loppusuoralla ja tuli sitten itse myöhemmin.

Agilitynäytöksessä 2.8.2008, kuva Marjut Saarainen

Minä sain tuloksen!

Toissapäivänä oli siis möllikisat. Mami sanoi jo etukäteen että tulee varmaan hauska rata, kun tämä tuomari tekee yleensä hauskoja ratoja. Kyllä minäkin sen tuomarin olen ennenkin tavannut, ja kyllähän se setä meille teki harjoituksiin kerran todella hauskan pätkän. Siinä ei ollut kuin putkia! Voiko parempaa toivoa? (No voi, jos siinä olisi vielä ollut puomi ja A ;)

Mutta minun piti kertoa niistä möllikisoista. Mami kävi tutustumassa rataan ja minä seurasin silmä tarkkana. Kun mami sitten tuli hakemaan minua, hän sanoi että rata on todella hauska ja nopea. Minä tykkään nopeista radoista. Mami kyllä aina sanoo että minä olen ehkä liiankin nopea, mutta minulla vain on nopeat geenit.

Meidän piti lähteä toisena radalle, mutta ensimmäinen koirakko katosi mystisesti, joten me saimme aloittaa medimöllit. Hyvä niin, koska en tykkää seurata sivusta kun muut tekevät minun esteitäni (niitä pitää aina komentaa).

Lähdimme radalle vauhdilla. Tai no minä lähdin vauhdilla, mami meni yhden hypyn päähän odottamaan... Ensimmäisenä oli kolmen hypyn suora, jonka jälkeen putki. Toisen hypyn jälkeen kyllästyin hyppimään ja menin putkeen. Mami ei yllättävää kyllä ollut yhtään vihaisen näköinen, vaikka me olimme edellisenä päivänä harjoitelleet kolmen hypyn sarjaa. Hän vaan pyysi minut takaisin ja tekemään hypyn, jonka jälkeen sain mennä putkeen luvan kanssa.

Radan keskiosa meni todella hienosti, ei yhtään virheitä. Loppupuolella sitten menin vahingossa yhden hypyn ohi. Se ei ollut minun vikani, mitäs olivat laittaneet sen hypyn niin että näin kaikki toiset koirat suoraan. Huomioni herpaantui kun yritin bongata tuttuja väkijoukon keskeltä. Mami tietysti kutsui minut takaisin ja minä hyppäsin. Sitten olikin jäljellä enää puomi (jipii!) ja kaksi hyppyä, jotka hyppäsin niin vauhdikkaasti että mami jäi kauas taakse.

Maaliin päästyämme mami otti minut syliin (kunhan ehti minun luokseni) ja sain paljon kehuja ja pusuja. Meidän koulutusohjaajamme huikkasi meille radan reunalta, että meni tosi hienosti. Sitten odoteltiin että kaikki muutkin saavat radan juostua. Meitä oli merkitty kahdeksan medimölliä.

Sitten saimme tietää tulokset. Virhepisteitä meille tuli 20. Ihanneaika oli 57 sekuntia, suoritusajaksi merkittiin 40.31. ja meidän lapussa lukee aikavirheen kohdalla -16.69. Minä olin ensin vähän ihmeissäni, mutta mami sanoi että se on todella hieno juttu.

Sijoituimme noiden numeroiden perusteella viidenneksi! Mami oli todella onnellinen ja ylpeä. Ja minä näytin mamille että olen paras. Harmi vaan ettei tuomarisetä ollut samaa mieltä, vaikka tein putkenkin ylimääräisen kerran.

Minun Lady-serkkuni pärjäsi myös todella hienosti sijoittumalla kolmanneksi. Onnea Lady!

Kirjoittelemisiin!
Helka

Hei vaan kaikki!

Tervetuloa lukemaan agility kommelluksistani!

Mami on kauheasti kehunut että blogin kirjoittaminen on ihan hauskaa puuhaa, joten päätinpä minäkin sitten aloittaa oman. Tähän alkuun pitää varmaan esittäytyä...

Olen shetlanninlammaskoira Helka, virallisesti Pihlajapirtin Huflepuff Helga. Ikää minulla on kaksi vuotta ja muutama kuukausi päälle. Agilityn harrastamisen aloitin jo vähän alle vuoden ikäisenä, mutta sitten tulivat ensimmäiset juoksut ja agility sai jäädä. Aloitin harrastamisen uudelleen keväällä 2008 Agi-Kotkien alkeiskurssilla. Taukoa ei ole harrastamisesta pidetty sen jälkeen (paitsi silloin kun on juoksut... typerää, pojat voisivat jäädä kotiin silloin että minä pääsen harjoituksiin).

Meillä on harjoitukset kerran viikossa. Samoissa harjoituksissa käy myös kaksi muuta shelttiä, Demo ja Lady. Lady on minun serkkuni. Niin ja on meitä oikeastaan vielä yksi sheltti lisää, nimittäin Vieno (oikeasti hän ei ole sheltti, mutta ei kerrota kenellekään, sanotaan vain että hän on unohtanut turkin kotiin). Meitä koiria on meidän ryhmässä kaiken kaikkiaan suunnilleen kahdeksan per harjoituskerta. Vaihtelua tapahtuu aina sen mukaan että kenellä tytöistä on juoksut ja kenellä pojista on muuta menoa... Tai jotenkin noin se menee, en ole oikein varma... Mutta voin ylpeänä sanoa että minä olen meidän ryhmän kovaäänisin koira! Ja muutenkin olen paras agikentällä, vaikka mami ei taida olla ihan samaa mieltä kanssani.

Tänään se nähdään, kun me mennään möllikisoihin. Mami ilmoitti meidät sinne jo perjantaina. Luuli varmaan että unohtaa asian muuten. Ja pah! Pitää sitten vaan muistaa tulla kirjoittamaan tänne miten kävi. Viime kisoista me saatiin jo tuloskin! Näistäkin kisoista voisi saada tuloksen, niin mami tietää sitten varmasti että olen paras :)

Terveisin,
Helka