Treeneissä eilen! Tällä kertaa pääsin samaan pikkuryhmään Ladyn, Laten, Jaxu-enon ja kääpiösnautserin kanssa. Eli meillä oli melkein shelttiryhmä, mutta koska snautserikin oli musta, meillä oli mustien ryhmä.
Harjoittelin taas keinua. Ilman hihnaa ja nami keinun päässä. Mamin mielestä voisin mennä keinulle vähän hitaammin, mutta kyllä minä näen milloin keinu loppuu kesken ja pitää pysähtyä. Rengasta piti taas vähän hioa, mutta kyllä se siitä.
Kepit olivatkin eilen sitten ihan oma asiansa... Kun olimme harjoittelupisteessä missä oli kouluttaja läsnä, minä laitoinkin ihan omat kuviot päälle. Kepit meillä on mennyt ennen ihan hienosti, mami voi mennä selkä suorassa ja käden liikettä on pikkuhiljaa vähennetty. Nyt laitoinkin mamin melkein hermoromahduksen partaalle. Livahdin kepeiltä putkeen, jätin joka toisen välin pujottelematta, jäin paikoilleni seisomaan mietteliäänä, laahustin, menin taas putkeen jne. Kunpa vain osaisin näyttää kieltä!
Kouluttaja antoikin sitten mamille hyviä ohjeita miten kepit pitää suorittaa ja koska minulla alkoi olla jo tylsää, päätin viimein mennä nätisti. Niinpä sain palkaksi mennä putkeen ihan luvan kanssa ja sain nakkiakin.
Omatoimipisteessä menimme sitten taas kepit. Nyt menin ne niin hienosti kun vain osasin. Minua nauratti kun mami sanoi tienneensä että näin käy, ensin temppuillaan kouluttajan edessä ja sitten kun kouluttaja ei ole näkemässä, mennään taas oikein mallikkaasti. Ja vielä molemmilta puolilta! En kuulemma ole koskaan mennyt niin hienosti keppejä mamin oikealla puolella kuin nyt.
Eteenpäin lähetys onnistuu jo hienosti. Ja mami onnistui pitämään minut pois A:lta ja suorittamaan kolme hyppyä liikkumatta itse paljon yhtään kouluttajasedän ohjeiden avulla.
Lady menee kepit jo hyvin, kun ottaa huomioon miten usein hän on ollut pois harjoituksista. Ja meidän mestari Late on saanut vauhtia lisää. Ja Jaakko-eno teki keinun todella hienosti! (Jaxulla on ollut vähän ongelmia keinun kanssa, me sheltit kun olemme herkkää väkeä) Toivottavasti minäkin teen joskus keinun yhtä upeasti!
Helka
torstai 25. syyskuuta 2008
tiistai 23. syyskuuta 2008
Seuran mestaruuskisat
Eilen olimme oman seuramme, eli Agi-Kotkien mestaruuskisoissa. Ennen meidän kisavuoroa hypimme Ladyn kanssa lämmittelyhyppyjä ja Ladyn mami otti valokuvia (ja yksi kaveri otti kuvia kun olimme radalla, toivottavasti saamme niitä tänne pian).
Rata oli aika helppo. Mami vaan panikoi kun radalla oli rengas toisena esteenä, mutta minäpä pujahdinkin oikein sulavasti sen lävitse! Yhden hypyn jälkeen meinasin lähteä A:lle, mutta mami kiljui minut pois sieltä. Saimme siitä kuitenkin viisi virhepistettä.
Saimme kymmenen pistettä lisää kun menin myöhemmin väärästä päästä putkeen. Mitäs olivat laittaneet sen putkenpään niin houkuttelevasti siihen... Loput radasta meni kuitenkin todella hyvin ja mami sai juosta lujaa.
Tuloksena siis 15 virhepistettä. Ihanneaika oli 52 sekuntia ja minun aikani oli -16.91, eli olin taas todella nopea. Sijoitukseni kaiken kaikkiaan kahdestatoista medistä oli viides. Lady oli seitsemäs.
Isot onnittelut serkulleni Latelle, josta tuli Agi-Kotkien vuoden 2008 medimestari!!
Huomenna taas harjoituksiin!

torstai 18. syyskuuta 2008
Uudessa ryhmässä ekaa kertaa
Eilen oli siis ensimmäiset keskiviikkoharjoitukset. Nyt meitä onkin todella paljon koiria kentällä samaan aikaan. Eilen oli noin 12 koiraa ja siinä ei edes ollut koko ryhmä. Meillä olikin sitten kolme kouluttajaa, että varmasti saa kaikki harjoitella tarpeeksi. Meidät jaettiin neljään ryhmään ja jokainen kouluttaja sai yhden ryhmän, ja lisäksi kentällä oli neljännelle ryhmälle omatoimipiste. Ryhmät kiersivät sitten kaikkien kouluttajien pisteissä. Minä pääsin Vienon kanssa samaan ryhmään, niin ei ollut kaikki ihan outoja.
Ensimmäisessä harjoittelupisteessä minulla meni todella hienosti. Kouluttajasetä sanoi mamille ettei hänen tarvitse kuin käskeä minua ja itse seisoa paikallaan. Mutta jos mami niin tekisi, niin minä kyllä laittaisin hänet äkkiä taas juoksemaan. Meillä oli siinä pisteessä myös putki joka oli hämäyksen takia laitettu ihan poikittain, mutta kyllä minä sen pään löysin, ei minua niin helposti hämätä :)
Toisessa pisteessä tehtiin ensin puomia ja sitten keinua. Menin ensimmäistä kertaa keinun ilman hihnaa. Vähän se oli jännää kun keinu kallistui, mutta onneksi keinun päässä oli nakkinami odottamassa. Tein myös pussin erittäin rohkeasti.
Kolmannessa pisteessä treenattiin eteenpäin lähetystä. Minua ensin vähän arastutti kouluttajatäti joka oli hyppyjen takana, mutta sitten kun huomasin että hänellä on minun nakkejani, meistä tuli ihan hyvät kaverit. Loppujen lopuksi hypin hänen luokseen kolmen hypyn takaa. Mutta parasta oli kun ensin hypättiin kolme hyppyä ja sitten tehtiin vielä putki.
Omatoimipisteessä pääsin treenaamaan keppejä ja rengasta. Rengastreeni tuli tarpeeseen, sillä minä yleensä kierrän sen tai hyppään välistä. Nyt meni jo paljon paremmin, ja sitten sain vielä mennä todella lujaa putkeen renkaan hypättyäni.
Minulla oli todella hauskaa harjoituksissa, eikä mamikaan valittanut muusta kuin hyttysistä, jotka olivat taas ilmestyneet kentälle. Ohjaajat antoivat meille paljon kehuja ja yksi heistä sanoi että olen luonteeltani kuin äitini. No äiti on agilityvalio, joten minulla on hyvät geenit!
Maanantaina on meidän seuran agilityn mestaruuskisat. Siitä sitten seuraavalla kerralla!

perjantai 12. syyskuuta 2008
Möllikisoissa 10.9.
Moi taas!
Me oltiin sitten möllikisoissa keskiviikkona. Paljon oli koiria ja ihmisiä paikalla, ja näin pitkästä aikaa Tuukka-kasvattajani! Oli ollut niin ikävä että piti kiivetä syliin ja antaa paljon pusuja :)
Rata oli tälläkin kertaa nopea ja hauska. Meillä meni alku todella hyvin, kunnes tuli toinen putki. Siinä oli hyppy, sitten mutkaputkeen ja hyppy. Mami oli ihan vinossa kun piti mennä putkeen, joten menin putken väärästä päästä... Sainpahan tehdä putken uudestaan.
Loput radasta menikin sitten erittäin hienosti. Muuri ja pituus, ovelasti toisen putken viereen laitettu putki, lisää hyppyjä ja puomi... Viimeisen hypyn ohi juoksin vahingossa kun mami jäi taas jälkeen eikä antanut käskyä ajoissa.
Virhepisteitä mölliradalta tuli siis 15, suoritusaika 39,12 ja aikavirhe meni taas miinuksen puolelle, eli -15,88! Kyllä minä nopea olin. Sijoitus oli tällä kertaa kuudes. Me ollaan mamin kanssa tosi tyytyväisiä, kun tulos parani viime kerrasta. Nyt pitää varmaan yrittää vaan parantaa sitä sijoitustakin.
Huvin vuoksi mami ilmoitti meidät sitten vielä kilpailijoiden radalle, kun siellä ei pitänyt olla keinua. Keinu oli sittenkin, mutta en päässyt tekemään sitä kun mami ohjasi minut sen ohitse. Minulla on harjoituksissa ollut vielä hihna kun olemme keinua menneet, kun en vielä oikein erota sitä puomista. Muutoin kilpailijoiden radalla oli kyllä ihan hauskaa. Mitä nyt mami oli taas vinossa putkeen mentäessä (eli taas väärästä päästä), mutta pääsin tekemään kepit. Oikein ylpeä mami oli minusta siinä vaiheessa kun juoksin putkeen monen metrin päästä heti käskyn kuultuani, enkä kiinnittänyt huomiota että minne mami hävisi.
Lady oli tällä kertaa neljäs, joten ei ihan palkinnoille päässyt. Ensi viikoilla taas treeneihin! Siellä on samassa ryhmässä myös serkkuni Late, komea mustavalkoinen shelttipoika, joten meidän rotu ja suku on oikein hyvin edustettuna meidän ryhmässä.
Ensi viikkoon!
T. Helka

maanantai 8. syyskuuta 2008
Vaihdan ryhmää
Hei vaan!
Tästä viikosta alkaen treenaan sitten keskiviikkoisin. Saimme siirron toiseen harjoitteluryhmään. Me emme ole ainoat jotka siirtyvät. Kuulin että Lady ja Demo ja Vienokin tulevat myös keskiviikkotreeneihin. Hienoa, niin voi sitten seurustella shelttikamujen kanssa.
Nyt keskiviikkona meillä ei kuitenkaan ole treenejä, vaan meillä on möllikisat! Mami on jo ilmoittanut meidät sinne. Peukut ja tassut pystyyn että meillä menisi hyvin!
Toivoopi Helka

tiistai 2. syyskuuta 2008
Putki soikoon!
Eilen olimme taas harjoittelemassa. Ensin meillä oli ihan helppo rata muunnelmineen. Kaksi hyppyä ja tiukka käännös putkeen, eikä jatketa suoraan puomille. Mami ennakoi ja meni hyppyjen taakse kutsumaan ja piti puomin selkänsä takana. Niinpä menin putkeen, ennen kuin mami ehti sinne edes kunnolla käskeä. Oli siinä mamilla kiire pinkoa sitten seuraavalle esteelle!
Kun sitten vihdoin mentiin puomi, minä hieman pelästyin kun meidän kouluttaja seurasi puomin toisella puolella. Me sheltit kun emme kauheasti tykkää siitä että joku vieras ihminen juoksee perään. Ensin luulin että nyt se tulee päälle, joten lipsahdin alas juuri ennen puomin kontaktipintaa. No jotain hyvääkin tuosta seurasi, pääsin tekemään puomin uudestaan :)
Toiselle puolelle kenttää vaihdettuamme (meidän ryhmä oli jaettu kahtia) alkoi kentälle tulla jo seuraava harjoitteluryhmä. Mielenkiintoni oli sitten siinä vaiheessa jossain ihan muualla kuin agilityssä ja kun piti hyppyjen jälkeen kääntyä ympäri ja mennä putkeen, niin silmäni olivat jo huomanneet uusia koiria, joita piti mennä sitten vähän lähempää tuijottelemaan. Mami ei ollut asiasta oikein iloissaan, ja vielä vähemmän kun tein saman tempun toisenkin kerran.
Rengas on nyt sellainen este mitä mamin mielestä pitää alkaa harjoittelemaan. Kepit meillä menee jo todella hyvin (harkkojen päätteeksi tehtiin ne pari kertaa, vaikka oltaisiin saatu jo lähteä kotiin, mutta mami sanoo että aina kun on mahdollisuus tehdä kepit niin ne myös tehdään, nih!). Rengas on ollut meillä aika vähän ja eilen hyppäsin sen välistä ja juoksin ohi, ennen kuin muistin miten se oikeastaan piti mennä.
Ensi viikolla olisi möllikisat. Mami on vahvasti sitä mieltä että me osallistutaan. Minä olen vahvasti sitä mieltä että me voitetaan. Mutta siitä lisää sitten kun se on ajankohtaisempaa.
Terkuin, Helka

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)